Hukkapirtin uimaranta on perustettu samaan aikaan kuin mökkikin, siis 70-80-lukujen vaihteessa. Ranta alkoi olla jo melko mutainen ja uimasta tultiin likaisempana kuin sinne mentiin, varsinkin jos vesileikkijöitä oli paljon. Oli siis aika uudistaa ranta.
Jäästä piti saada mahdollisimman paksua talven aikana, jotta työkoneet saataisiin jäälle. Kiviahon kaivin teki meille hienon uuden hiekkarannan.


. Hukkapirtin uusi hiekkaranta odottaa kesää. Kiitos Kiviahon Kaivin!Piti laittaa laituri takaisin vesille uimarannan kunnostuksen jälkeen. Se onnistuikin mutta samalla siivottiin pihaa, korjattiin ränniä, poltettiin roskapuuta ja kasattiin polttopuita. Lopuksi nautittiin vielä Sahalahden Krouvin mainiot kanakorit.








Ja sitten vielä harrastettiin omavaraisuutta ja puutarhan hoitoa. Kesäleirillä saadaan itse kasvatettua salaattia, retiisiä ja porkkanaa! Hukkapirtti rules!



, vaikka hyviä ollaankin. Kärppien kokouksesta.
Otsot tekivät Kärppien nuotiopohjiin omat nuotiot, kukin ryhmä sai tehdä erityyliset nuotiot. Lisähaastetta iltaan toi yhden loukkaantuminen kivikossa ja yhden kaksi haavaa sormessa. Kunnialla kuitenkin selvittiin, ja oli jopa oikeasti aika kivaa



.



. Hukkiksen laituri nostettiin rantaremontin tieltä rivakalla porukalla, kiitos talkoilijat!