Sahalahden Sinisudet ovat aiemmin tehneet perinteisen Syysjotoksen loka-marraskuussa. Välillä kokeilimme muutaman vuoden ajan muuta tyttöjen- ja poikienleirien muodossa mutta nyt päätimme palata perinteisiin. Mukaan ilmoittautui hienosti 49 retkeläistä ja nuorin osallistuja oli 3 vuoden ikäinen.
Ennen retkeä suunniteltiin reittiä, paikkaa ja ruokaa. Seuraavassa kuvassa noin 50 hengen päivän retkieväät.

Lähdimme Sahramilta aamulla klo 9 kohti Evoa.

Evolla sudenpennut ja perhepartiolaiset lähtivät Kärppien kanssa Niemisjärvien suuntaan. Sudenpennut ja perhepartio kiersivät noin 3 km luontopolun. Kärppien oli tarkoitus kävellä noin 10 km leiripaikalle Kulottajalle, mutta kartta ja suunnistus eivät olleetkaan aivan yksiselitteiset. Onneksi Kärppien mieliala pysyi korkealla ja retkeily sujui muuttuneiden suunnitelmienkin kanssa. Luonto ja sää olivat mahtavat.
Samaan aikaa seikkailijat ja samoajaporukka Liito-oravat lähtivät omalle retkelleen suoraan Kulottajan leirialueelta. Seikkailijat tekivät päivän kävelyennätyksen reilulla 10 kilometrilla. Seuraavassa kuvia heidän päivästään.
Kaamos-koira oli tarkkana kuin porkkana mukana lauantain kuvioissa.

Kävelyreissuilta palattuamme laitoimme majoitteet iskuun, yksi kota ja kaksi puolijoukkutelttaa kaminoineen olivat yöpaikkoina isommille ja pienemmät asettuivat Mustajärven kämpälle. Päivällinen maistui ja naputtelu alkoi kätevyystehtävän merkeissä.
Ilta ja yö menivät rauhallisissa tunnelmissa. Kuulimme ihmisen pulinaa, ketun haukuntaa, hanhien kaakatusta, korpin raakkunaa ja helmipöllön huutelua. Lisäksi näimme lepakoita.

Seuraavana päivänä ehdimme syödä aamupalat ja hampurilaiset, purkaa majoitteet, pakata, askarrella ja leikkiä ennenkuin bussi toi meidät taas Sahalahdelle. Kivaa oli kaikkien mielestä, toivottavasti korona ei meitä tänä syksynä kurita ja saamme nauttia lähipartiosta ilman keskeytyksiä.