Tänä vuonna suuntaamme Syysjotokselle Evon retkeilyalueelle Hämeenlinnaan. Evon alue on partiolaisille tuttu aiemmilta suurleireiltä, mutta nyt suuntaamme hieman erämaisemmille alueille.
Lähdemme linja-autolla kohti Evoa lauantaina 3.10. aamusta. Jokainen ryhmä pääsee kävelemään omanlaisensa reitin hienoissa maisemissa. Reittä voi myös suunnilla jo valmiiksi oman porukan kanssa. Nähtävää ja vaihtoehtoja on paljon.
Jokainen ryhmä valmistaa oman lounaansa maastossa. Ruokahan maistuu aina parhaalta kun mausteena on raikas ilma ja nälkä!
Illalla kokoonnumme kaikki yöpymään Mustajärven vuokratuvalle. Pienemmille on mahdollisuus sisämajoitukseen, isommat yöpyvät kodassa, puolijoukkuteltassa tai laavuissa.
Sunnuntaina suuntaamme takaisin kotiin monta elämystä rikkaampina. Seuraa ilmoittelua, saat omalta johtajalta ilmoittautumisohjeet myöhemmin. Evolla nähdään!