Marat retkeilivät 1.-2.4.2017

Tässä muutama pieni muistelu Marojen retkeltä 1-2.4!

Linnunpöntöt

Kun ohjaajamme ilmoittivat , että teemme linnunpöntöt, emme innostuneet aluksi siitä. Ensin valitsimme parit. Sitten mittasimme ja sahasimme lautoja. Se oli helppoa meille vanhoille konkareille. Seuraavaksi alkoi naulaaminen, se oli ärsyttävää, sillä naulat menivät koko ajan vinoon, mutta siitä selvittiin.. Sitten sahasimme pohjan ja kannen, kiinnitimme ne kiinni. Viimeinen vaihe oli reiän poraaminen, jonka ohjaajamme Jouni suoritti kohtuu hyvin. Nyt linnut saavat hyvät kodit meidän pöntöistä. Pöntön tekeminen olikin todella hauskaa.

Emmi, Iida ja Sofia

 

Trangiaruoka

Teimme trangialla ruokaa. Ruokana oli makaronia, lihapullia, ja hernemaissipaprika sekoitusta. Ensiksi piti laittaa trangia, sitten piti laittaa vesi kiehumaan. Sitten täytyi laittaa makaronit kattilaan, makaronit keittyivät hitaasti. Sitten laitoimme kasvis-sekoituksen makaronien sekaan. Sen jälkeen paistoimme lihapullat. Sitten söimme.

Tytti, Sonja ja Veera.

 

A-pukki

Tarvittiin kolme keppiä. Sidottiin ne A:an muotoiseksi. Tarvittiin Y:yn muotoinen pikkupuu ja narua A:an kärkeen, jota ihminen pitää. Puupölkky missä ihminen seisoo. Joen ylittäminen oli vaikeaa.

Veikko ja Niko

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s